Sannalla painavaa sanottavaa IL-kolumnissa
Media epäonnistui Donald Trump -uutisoinnissaan: toimittajat hylkäsivät puolueettoman journalismin ja ryhtyivät politikoimaan. Tämä on tuhoisa tie journalismin uskottavuuden kannalta, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.
Otsikoita ja lainauksia suomalaisista lehdistä:
Seura: “Kauhua kylvävä valehtelijanarsisti rynnännyt maailman johtoon.”
Yle: “Onko Trumpista presidentin virkaan? Moni epäilee, että hänellä on narsistin persoonallisuus.”
Duodecim/Saska Saarikoski: “Onko Trump hullu?”
Apu/Image-blogit: “Trump on rasisti, sovinisti ja patologinen valehtelija, joka aiheuttaa laajamittaista pelkoa omissa kansalaisissaan.”
Turun Sanomat: “Trumpin mielenterveyden pitäisi jo huolettaa kongressia.”
Helsingin Sanomat: “Kuinka hullu on Donald Trump?”
Suomalaiset toimittajat taantuivat hysteeriseen itkupotkuraivariin, kun Trumpista tuli presidentti – ja raivokohtaus on kestänyt tähän päivään saakka.
Toimittajat näyttävät silmittömässä Donald Trump -vihassaan hylänneen kaikki perinteisen journalismin säännöt ja ryhtyneen poliitikoiksi: kaikki mitä Trump tekee, on lähtökohtaisesti väärin.
Trumpista on maalattu kuva mielisairaana ihmishirviönä, joka on lähtökohtaisesti vaarallinen ja paha – tai tasapainottomana, lapsellisena pellenä, jolle kuuluu pilkallisesti naureskella.
Asenne on samalla tavalla ylimielinen kuin Hillary Clintonilla, joka kutsui Trumpin kannattajia sanalla “deplorables”, surkimukset.
Kuuntelin hiljattain radion politiikkaohjelmaa, jossa kaksi Trumpia vastustavaa toimittajaa päivitteli Trumpia vastustavan tutkijan kanssa puolen tunnin ajan Trumpin kamaluutta.
Keskustelussa tiivistyi koko suomalaisen median ongelma Trump-uutisoinnissa. Lähtökohta ja asenne olivat selvät, kolmikko naureskeli pilkallisesti Trumpin uusimmille toilailulle eikä keskustelussa edes pyritty ymmärtämään syitä sille, mihin Trumpin valtava kansansuosio perustuu.
Vinosta uutisoinnista on kirjoitettu hyvin vähän suomalaisessa mediassa, joka ei tunnetusti ole kovin hyvä itsereflektiossa.
Kauppalehden toimittaja Olli Herrala teki poikkeuksen 2018. Hän kertoi, ettei itsekään pidä Trumpia paljon väärtinä, mutta ihmettelee silti suomalaista uutisointia.
“Kun vuosi Valkoisessa talossa tuli täyteen, Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Paula Vilén kertoi tv-uutisissa Trumpin aikakaudesta: miestä vihataan eikä hän ole saanut mitään hyvää aikaan. Se oli Ylen pääsanoma, jota Helsingin Sanomat säestää.
Vanha setä tarjoaa tässä ilmaisen neuvon: ei näitä hommia näin hoideta. Uskottavuutta lisäisi, jos kirjeenvaihtaja kertoisi muustakin kuin presidentti Trumpin kelvottomuudesta.”
Suomen Kuvalehteen kirjoittava Pasi Kivioja kiinnitti niin ikään asiaan huomiota kolumnissaan. Kivioja kertoi “amerikkalaistuneesta suomalaiskaveristaan”, joka piti pöyristyttävänä täkäläisen median tapaa vääristellä Trumpin sanomisia ja kutsui median toimintaa jopa propagandaksi.
Myös Kiviojalla itsellään on ongelmia luottaa median Trump-siteerauksiin.
“Kun luen uutista Trump-sammakosta, kaivan esiin alkuperäisen lausunnon videolla. Luotan videoon enemmän kuin siteerauksiin lehdissä”, hän kirjoittaa.
Suomalaisesta mediasta ei saa erityisen hyvää ja kattavaa kuvaa Yhdysvaltojen politiikasta: media siteeraa usein Trumpia vastustavaa jenkkimedian liberaalia siipeä.
Yhdysvaltalaismedia lähtikin kilpaa tukemaan Bidenia, kuten se teki viime vaaleissa Clintonille. Bidenin takana laskettiin olevan ainakin 119 tiedotusvälinettä, Trumpilla niitä oli kuusi.
Esimerkiksi arvostettu The Atlantic -lehti käski lukijoitaan äänestämään Bidenia ja kuvaili Trumpia historian kenties huonoimmaksi presidentiksi.
“Biden on humaani, kokenut ja kypsä. Donald Trump puolestaan on selvä ja jatkuva uhka Yhdysvalloille, eikä näytä todennäköiseltä, että maa selviäisi vielä seuraavat neljä vuotta hänen huonosta johtamisestaan”, Atlantic kirjoitti pääkirjoituksessaan.
Yhdysvaltain media on erilainen kuin Suomen, mutta sopii kysyä, miksi riippumattomana esiintyvien tiedotusvälineiden pitää ylipäänsä ottaa kantaa siihen, ketä kuuluu vaaleissa äänestää.
Median valtavasta demokraattien tuesta huolimatta noin puolet äänestää vaaleissa Trumpia. Median suositukset eivät heihin purreet. Itse asiassa median toiveet kääntyvät usein päälaelleen; ihmiset eivät pidä siitä, että heitä ohjaillaan ja voivat ajautua äänestämään juuri toisin kuin media haluaisi ihan siksi, että uutisoinnin yksipuolisuus ärsyttää.
Ruotsalaisen Svenska Dagbladetin USA-kirjeenvaihtaja kirjoitti pitkän artikkelin journalismista ja sen epäonnistumisesta Trump-uutisoinnissa:
“Journalismi on tärkeää demokratian kannalta, mutta välillä näyttää siltä, että toimittajat samaan aikaan, kyynisesti ja huomaamattaan, aiheuttavat yhteiskunnan kahtiajakoa”, Malin Ekman kirjoitti.
Aiheesta keskusteltiin Yhdysvalloissa viime viikolla, kun tunnettu, Pulitzer-palkittu toimittaja Glenn Greenwald irtisanoutui perustamastaan julkaisusta. Greenwaldin mukaan vasemmalle kallellaan oleva The Intercept -julkaisu halusi sensuroida hänen jutustaan Joe Bidenia kritisoivat kohdat.
Hän kritisoi Interceptiä ja muita keskustavasemmistolaisia uutistoimituksia sensuurista ja ideologisesta homogeenisyydestä – eikä hän ole kritiikissään yksin.
Aiemmin New York Timesin kolumnisti Bari Weiss erosi tehtävästään ja syytti lehteä yksisilmäisyydestä ja journalistisista periaatteistaan luopumisesta. Hänen mukaansa toimittajat joutuvat vaikeuksiin tai saavat potkut, jos he kirjoittavat väärin.
“Yhdysvaltalaiseen sanomalehteen kirjoittaminen sentristinä ei pitäisi olla rohkea teko.”)
Pitkän linjan toimittaja Lara Logan totesi erinomaisessa mediakommentaarissaan kärsivänsä valtavasti median puolueellisuudesta. Loganin mukaan toimittajista onkin tullut poliittisia aktivisteja ja propagandisteja.
Hän vertasi jenkkimediaa Israelin itkumuuriin: yhdellä pienen pienellä pläntillä rukoilevat naiset, koko muu valtava osa muurista on miehille. Loganin mukaan konservatiivi- ja liberaalimedian suhde Yhdysvalloissa on sama: yhdellä puolella on Fox News, Breitbart ja pari muuta konservatiivimediaa, mutta valtava enemmistö mediakentästä kuuluu liberaaliin puoleen, CBS, ABC, NBC, Huffington Post ja niin edelleen.
Journalismi on tärkeää demokratian kannalta, mutta välillä näyttää siltä, että toimittajat samaan aikaan, kyynisesti ja huomaamattaan, aiheuttavat yhteiskunnan kahtiajakoa.
“Vaikka puolueiden voimasuhteet menisivät toisinpäin, sekin olisi ongelma. Nyt kaikki uutisointi Trumpista on jatkuvasti negatiivista. Mutta se on vääristynyt kuva, sillä maailma ei ole mustavalkoinen, siinä on valtavasti harmaan sävyjä. Me olemme hylänneet pienimmänkin yrityksen olla objektiivisia.”
Journalismi menettää paljon, jos mediatalot muuttuvat puoluekoneistojen jatkeeksi. Yleisön pitäisi voida luottaa siihen, että se, mitä uutisissa kerrotaan, on totta eikä heijastuma toimittajien mieltymyksistä.
Noin puolet yhdysvaltalaisista kannattaa Trumpia. Jos he eivät löydä mediasta minkäänlaista ymmärrystä omalle ajattelulleen vaan pelkkää ivaa ja pilkkaa, he kääntävät katseensa muualle, esimerkiksi toimittajien kammoamiin vaihtoehtomedioihin. He menettävät luottamuksensa perinteiseen mediaan ja vakuuttuvat siitä, että mihinkään mitä media kirjoittaa, ei voi enää luottaa. Näin on käynyt jo Yhdysvalloissa, jossa Trumpin huuto valeuutisista uppoaa hyvin otolliseen maaperään.
Originally posted on Medialokero katoavalle informaatiolle. Hive blog powered by ENGRAVE.