Siellä se hometalo jossakin lupiinien keskellä lymyää.
Näin siinä sitten kävi että olen (onnellinen) hometalon omistaja. Siis ihan vapaaehtoisesti ostin kiinteistön, ei siis pelkästään yhtä taloa, missä on kolme isompaa tönöä ja yksi niistä, se varsinainen asuinrakennus, on homeessa. Siis oikein kunnolla homeessa. Tiluksilla oleva navettakin on hieman homeessa, mutta koska navettaa ei olekaan tehty lämmönpitäväksi vaan ulkolaudoitus on samalla myös se ainut sisälaudoitus, niin alaosastaan homeisten lautojen vaihto on hieman helpompaa kuin asuinrakennuksesta homeen ja lahon uloskaivaminen monen kerroksen alta. Lisäksi tiluksillani on liiteri, sekin aika hulppean kokoinen, pieni huvimaja ja leikkimökki. Kaikki enemmän tai vähemmän oman onnensa varassa olleet jo vähintään kolme vuotta.
Ilmeisesti elämäni oli muuttunut liian tylsäksi.
Mutta hei, asuihan viimeksi teininä maalla, en tosin missään maatalossa vaan omakotilähiössä, mikä kylläkin oli joka suuntaan 10 kilometrin päässä mistään, joten eiköhän sillä tiedolla kunnosteta pytinki jos toinenkin.
Kuinka vaikeaa se muka voi olla? Katson Juutuubista ohjeet. Mikä muka voisi mennä pieleen?
Lisää lupiineja ja navetta.
Ei näytä ollenkaan pahalle halkeamalle, eihän?
Ainiin, on siellä vielä yksi pytinki. Venesuojaoletettu! Pientä pintaremonttia niin hyvä siitä tulee. Ja ei muuten ole homeessa!
Kuvanottovaiheessa olen päässyt jo muutaman haavan kimppuun. Vaakatasossa on niitä mitä retkikirveellä ja oksasaksilla sain ohimennen kaadettua. Tiluksilla on sen verran kaadettavaa ryteikköä, jotta pääsee edes rakennusten seinän viereen näkemään seinän kunnon, että se voisi tuntua hieman liian suurelle urakalle, jos ei suhtautuisi siihen niinkuin minä eli päivän päätteeksi kun tärkeämmät hommat on tehty, otan jonkin katkontatyökalun käteen ja lähden riehumaan ympäri tonttia sen kanssa siihen saakka kunnes pitää lähteä junalle. Siinä kaatuu lupiini ja mitänäitävieraslajejanyton sekä puuntaimet ja puutkin, jos eivät ihan hirmupaksuja ole. Sellaiset minkä kanssa ei tarvitse miettiä että onko väliä mihin suuntaan kaatuvat. Tsiisus että on muuten vapauttavaa riehua viikatteen tai kirveen kanssa! Vähän sieltä sun täältä kun jokapäivä katkoo jotain niin kyllä se siitä. Pikkuhiljaa.
Kaiken tän kaaoksen, lahoavien lautojen, homeen, vieraslajikasvien ja risukon lisäksi mua ärsyttää ehkä jopa eniten tämä luontoon heitetyn roskan määrä. Ymmärrän että ilmeisestikin kellukkeina käytetyt kanisterit voivat unohtua tontin reunalle ja ymmärrän että ylimääräisten kattotiilien alla oleva puinen lava ei alunperin ollut tarkoitettu kuin väliaikaiseksi säilytyspaikaksi. Mutta mitä en ymmärrä on se että kaikkialle, lehtikomposteihin, elintarvikekompostiin, tontin reunoille, lantalan tyhjennyskaukaloon, tontilta löytyneisiin valuma-altaisiin, ojiin, rakennusten reunoille sekä navetan ylisille on heitetty aivan kaikki sekajätteet maatumaan. Pakattu muovipusseihin ja viskattu vain jonnekin ja siellä ne sitten toimivat ötökköpesinä. Ohuimmat muovit silppuna, repeytyneinä, mahdottomina korjata helposti.
Tontilla on huikea määrä marjapensaita, raparperia ja omenapuita mutta kaiken tämän jätteen löytymisen myötä en ole ihan varma kannattaako niiden satoa syödä isoja määriä. Vaikka eipä se ehkä tämän ikäiselle enää mitään merkitse. Olen yli-ikäinen joditableteille koska mikä säteily ei tapa heti, ei ehdi ehkä tappaa ennen muita vanhuuden mukanaan tuomia sairauksia.
Meidät on kaikki kyllästetty mikromuovilla. Mitään ei ole enää tehtävissä. Mutta siitä huolimatta aion siivota tämän tontin muovista.
Eli pikkuhiljaa se roskakin siitä sitten kulkeutuu sinne minne roska kuuluu. Muoviroskaa on paljon koska se on se mikä on vielä jäljellä. Jonkin verran nippuihin pakattua mainospaperia ja pahvitölkkejä sekä lasinsiruja ja muutamia ruostuneita säilyketölkkejä.
Muutamaan sekajätemuovipussiin vilkaistuani ja roskan laatua tuijoteltuani tulin siihen tulokseen että suurin osa kompostiin heitetystä sekajätteestä näyttää siltä että sitä ei ole sinne heivannut edellinen omistaja vaan siivousfirma, minkä perilliset ovat paikalle tilanneet. Siellä on tavallisten talousmuovijätteen seassa suorakaiteeksi silputtuja muovikortteja joissa voisi olla jotain tärkeää tietoa sekä kaikenlaista sellaista joskus kauan sitten hyödyllistä mutta sinänsä arvotonta jokapäiväistä tavaraa millä ei ole kodin tyhjentäjälle mitään käyttöä, koska sillä ei ole mitään jälleenmyyntiarvoa. Laiskat lantapäät. Toivottavasti ottivat mukaansa kaikki ne puiset huonekalut missä on myrkyllinen määrä sädesientä ja niillä saastuttivat samalla kaikki varastoissaan olevat huonekalut. Ahneet ja laiskat paskiaiset.
Nämä eivät taida olla homeessa. Mietin että pitäiskö näille tehdä jotain kun ovat jo harmaantuneet. Olen antanut itseni ymmärtää että tuo käsittelemättömään puuhun tuleva harmaa kerros on puuta suojaava kerros, joten näitä ei ehkä välttämättä tarvitse käsitellä millään puunhoitoaineella. Varsinkin jos tykkää siitä että istuessa saa muutaman tikun takalistoon. Vaikka eipä sitä kauheesti ehdi istuskella. Lähinnä olen käyttänyt näitä kiipeilyyn, kurotukseen ja sahausalustana. Sitä olisi vähän niinkuin tärkeämpiäkin juttuja tehtävänä kuin istuskelu. Mutta jos näitä ei ihan vesilammikossa seisota niin mun kaupunkilaisjärkeni sanoo että kaikki on ok, ei tarvitse huoltaa. Eli sillä mennään.
Samalla kun harmittaa se miten asiat onkaan täällä niin rempallaan niin olen myös haltioitunut siitä mitä kaikkea ei ihan vielä romuna olevaa täältä löytyykään. Aion keksiä kaikelle sille vielä jotain käyttöä. Ei ehkä ihan sitä mihin se on alunperin tarkoitettu mutta jotain. Ja viimeisenä vaihtoehtona on tietysti aina se puutarhakoristevaihtoehto. Jos en siis keksi mitään käytännöllisempää.
Tuossa eräänä elokuun päivänä ukkosti sellaisella voimalla että housut vähän tutisi. En muista koska olisin viimeksi oikeasti pelännyt ukkosta. Varmaan lapsena joskus ollessani yksin kotona. 10 vuotiaana kun mietin että missä kohtaa välähdystä ja jyrähdystä voi kiskoa ne loputkin laitejohdot seinästä. Ei nykyisin sellaista ole enää tarvinnut miettiä. Ei kaupungissa ainakaan. Mutta siis tuona yhtenä elokuun päivänä ukkonen oli ihan päällä. Tai oikeastaan varmaan kaksi keskittymää ihan vierekkäin. Ei satanut vielä kovinkaan ja mietin että mikäköhän näistä tönöistä olisi paras vaihtoehto odotteluun eli mihin ukkonen ei todennäköisesti iske ja missä on niin lahoa lautaa että pääsen sisältä ulos potkaisemalla seinään reiän jos vieressä ei ole ikkunaa. Jos siis vaikka rakennus syttyy palamaan.
Sitten välähti, jyrähti ja kilahti. Sellainen metallinen kilahdus. En tiedä mihin iski, ehkä lipputankoon, vaikkakin se ei näytä kärsineen. Muutamaa minuuttia myöhemmin satoi kaatamalla. Hetken. Ja puolen tunnin kuluttua ukkonen sekä sade oli vain kaiku mun päässä ja aurinko paistoi oikein lämpöisesti ja kirkkaasti, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Pari päivää myöhemmin kun tarvitsimme virtaa sähkötyökaluille päärakennuksessa, huomasimme että talon toiseen puoleen ei tule enää virtaa pistokkeisiin. Ulkopistoke toimii, pesuhuone ja jokaisen huoneen patterit sekä valot toimivat mutta talon eteläpäädyn pistokkeista ei enää tule sähköä. Katselimme puolison kanssa hetken aikaa automaattisulakkeita mitkä olivat kaikki niin kuin pitääkin ja vanhaa sulaketaulua jossa sulakkeiden päät näyttivät ehjille, mutta koska oli niin paljon muuta tekemistä eikä vaihtosulakkeita ollut sillä hetkellä edes saatavilla, otimme virtaa sieltä mistä saimme ja sulakejutut jäi.
Kattellaan sitä sitten syksymmällä...
Sitäpaitsi, puran talon kuitenkin todennäköisesti ihan rangalle, joten niitä sähköjä pitää sitä ennen jokatapauksessa miettiä. Että mihin jättää virran ja mihin ei.
Tunnelmallinen ja villiintynyt pihatie.
Pihatie sen jälkeen kun sain viikatteen.
Pihakuusi. Tätä en kaada. Ikinä. Jos meinaa kaatua rakennusten päälle niin ihan sama. Kaatukoon. Mutta veikkaan ettei kaadu.
Navetan toisessa päässä olevan lantalan kaukalo. Tai miksi sitä kutsutaan, en osaa sanoa. Se kuitenkin minne eläinten jätökset on aikanaan työnnetty.
Ja tältä se näytti sen jälkeen kun olin päässyt vähän leikkimään kaivurilla.
Taisin mainita jo sen että koko tonttia on kohdeltu kaatopaikkana. Mun luonne ei anna periksi jättää kaikkea tuota muoviroskaa tuonne vaan päätin että kaivan kunnes kauhaan ja myöhemmin lapioon jää enää vain maata, lajittelen muovit ja vien ne sinne minne muovit kuuluukin eli muovinkeräykseen tai jos on ihan risaksi maatunutta niin sekajätteeseen. Ottaa päähän koska tästä tuli nyt ihan turhaa ylimääräistä työtä mutta ei voi mitään. En aio jättää muoveja maastoon jos lapioni sellaiseen osuu.
Ja joo, yksi intohimo toteutettu, vai olisiko kyse pakkomielteestä... Kyllä kerran elämässä vähintään pitää kaivurilla päästä kaivamaan! Minikaivurilla kaivelu on kertakaikkiaan ihan älyttömän hauskaa. Yksi viikonloppu, pelkkää kaivelua!
Katoilla kiipeilyäkin olen jo päässyt tekemään, mutta koska näköjään aloitin postaamisen näillä pihakuvilla niin kiipeilystä lisää myöhemmin. Eli koko tämän noin kuukauden ajan mitä olen tiluksillani pyörinyt, olen tehnyt muutakin kuin pihatöitä, mutta niistä sitten seuraavissa blogipostauksissa.
Tässä teille vähän naavaa.