Itsenäisyyspäivä. Jee!
Onnea Suomelle.
En tänäkään vuonna aio katsoa linnan juhlia. Kun ei yhtään kiinnosta niin en katso. En myöskään osallistu mihinkään itsenäisyyspäivän mielenosoitukseen. Ei sekään kiinnosta yhtään. Tampereella sataa. Lumivalkoinen maa on kadonnut. Siitä huolimatta olen kiitollinen että asun itsenäisessä Suomessa.
Mitäs muuta.
Ainiinjoo.
Tänne on ollut kamalan vaikea kirjoittaa viimeaikoina yhtään mistään mitään kun en ole löytänyt oikein mitään kunnollista valitettavaa enkä ole itsekään mokaillut niin pahasti että siitä viitsisi kenellekään kuuluttaa. Pitäähän sitä nyt, profiilin nimen mukaisia kirjoituksia julkaista. Mutta jos ei ole oikein kunnolla närkästynyt, valittamisen kanssa on vähän niin ja näin. Ei se kuulkaa tule suoraan sydämestä ja jos sarkastiset huomautuksetkin jää vähän puolitiehen niin kyllä sen lukija heti huomaa. Samoin mokailujen ja kaikenlaisten pieleenmenojen kanssa. Jos ne ei ole kunnollisia ja niistä itsekin ajattelee että mitäs pienistä, niin ei niiden kirjoittamista oikein jaksa edes aloittaa.
Mutta nyt mulla on!
Aihe meinaan.
Ja voi pojat että mulla onkin siitä aiheesta kirjoitettavaa. Ideat vilistää päässä niin ettei meinaa oikein tulla mistään muusta mitään, ei illalla nukkumaan menosta, ei kahvin keittämisestä, ei töihin keskittymisestä. Ei tule kuulkaa kultaköynnöksen köynnöstenkään asettelusta seinälle mitään kun kokoajan pitää pompata paperin tai koneen ääreen kirjoittamaan huomautuksia ja merkintöjä sen suhteen miten monesta eri näkökulmasta ja eri kirjoitustyylillä asiaa pitää käsitellä ja mitä seikkoja ei saa jättää mainitsematta.
Sivuhuomautuksena kerrottakoon että vaikken tiiäkään kasvien kasvatuksesta mitään niin nämä mun kultaköynnökset täällä kasvaa ainakin 50 senttiä kuukaudessa lisää pituutta. Vai oisko peräti metrin! En tiiä, mutta tuntuu siltä. Niitä pitää sitten ripustaa tuonne katonrajaan roikkumaan. Voi olla että syy niiden hyvään kasvuun on se että juttelen niille tästä mun ärsytyksen aiheesta niin paljon. Ne ehkä kasvaa paremmin kun niille juttelee tunteella.
Mutta takaisin asiaan.
Nyt on kirjoitettavaa.
Taloyhtiössäni on meneillään remontti.
Mutta ennenkuin innostutte, tämä remppa ei ole siitä kaikkein pahimmasta päästä. Joten ette tule näkemään sellaisia villejä ratkaisuja kuten wc-pönttö asennettuna keittiöön tai ovia suoraan tyhjyyteen. Mutta tulette kyllä näkemään muita tyhmiä juttuja mistä käy ilmi miltä näyttää kun tiedotus, asukkaiden kuuntelu ja sen perusteella suunnitelmien mukauttaminen on mahdollisimman vähäistä. Sekä sen miten kaikesta mistä voi säästää, säästetään.
5 miljoonaa lainaa ja 8 miljoonaa kiinnityksiä. Rakennuksen korotus, hissit, kellaritilat ja varasto, pesutilat, sähköpääkeskus, sähköjohdot ja kaapelit, ilmanvaihto, roskakatokset ja luonnollisestikin uusi katto. Epäselvää on, mitkä kaikki pikkujutut kuten roskakatos kuuluvat tähän, kuka tekee ja mitä, mitkä on alihankintoja ja mitkä tekee urakoitsija itse. Mutta ehkä se selviää tässä blogikirjoitusoperaation aikana.
Mulla on muutama otsikkokin jo valmiina. Jää nähtäväksi missä vaiheessa tai miten käytän niitä. Jos käytän. Ehkä nämä ei kuitenkaan ole hyviä asiallisen kirjoituksen otsikoiksi.
"Kun se on kerran siihen laitettu, ei sitä enää siitä pois saa."
"Älä vastaa niin pääset siitä ongelmasta eroon."
"Tällä rahalla saa nyt tällaisen."
Kirjoitan useamman postauksen keskittyen yksityiskohtaisesti erikseen jokaiseen osa-alueeseen. Urakointiyrityksen asiakaspalvelu ja informointi, remontoinnin laatu sekä remonttiprojektin tekotapa asukkaan ja osakkeen haltijan näkökulmasta. Sekä kaikkeen näiden välistä. Tunnettua on, ettei kannata kijoittaa yhtä pitkää postausta mikä sisältää aivan kaiken, koska kukaan ei jaksa sellaista lukea, eivät varsinkaan ne, jotka haluaisivat tehdä työnsä, muiden mielipiteitä ja vaatimuksia kuuntelematta.